Suvi juhlistaa Pyhän Paten päivää |
Edellisen tekstin otsikko "Kuka on rikkonut Bangkokin sään?", sopi kyllä vielä paremmin sen tekstin jälkeiseen pariin päivään. Ma-ti yönä alkoi sellanen myräkkä tuolla ulkona, et alta pois! Ihan kun ois jotain sotaa käyty tuolla ulkona, vaikka siellä "vain" ukkosteli ja salamoi. Ei saatu millään unta ja herättiin joskus neljän aikaan yöllä. Mikä oli sinänsä ihan sopiva ajoitus, koska Jere tuli sinä yönä meille normi kyläilyaikaan n. klo 4.45 aamusta :D Majoituspaikka löydettiin Jerelle loppuyöks meidän pieneltä sohvalta, kun tuohon aikaan ois ollu vähän vaikeempi saada fiksua majoitusta mistään muualta.
Maurice, Eetu, Hannah ja Jere |
Toi myrsky tosiaan oli vasta alkua sille hirveydelle, mitä saatiin pari päivää kestää! Täällä siis oli oikeasti +18 astetta & kylmä tuuli, kokonaisen yhden päivän ajan ja ehkä 20 astetta toisen päivän ajan. Tää avautuminen saattaa kuulostaa hieman naurettavalta, jos meidän blogia lukee sieltä Suomesta käsin, mut ollaan totuttu nyt sellasiin lämpötiloihin et yhtäkkinen 20 asteen päivälämpötilan pudotus tuntuin tosi hurjalta :D Täällä kun on ollut nyt joinakin päivinä se 37 astetta päivällä, niin ei vaan pysty käsittään miten voi yhtäkkiä tulla noin kylmä! Ja paino sanalla k-y-l-m-ä! Emme siis tarjenneet juurikaan poistua sisältä kyseisenä päivänä... Annettiin fiksusti meidän kaikki pitkähihaiset/lahkeiset vaatteet mun äidin ja Jassun matkaan, kun mä vakuuttelin Eetulle et "ei me noilla nyt enää mitään tehdä"... upsista. Toi +18 asteen päivä oli eka hetki täl matkal, ku mun teki mieli laittaa edes t-paita päälle (yleensä meen pelkäl topilla) tonne ulos. Ja ois tehny mieli laittaa lisääkin vaatetta, jos ois vaan ollu.. Joku kertoi, et meidän yliopistos oli ihmisil ollu talvitakkeja päällään tona päivänä! :D Eräät yli vuoden täällä olleet suomalaiset sanoivat, ettei Bangkokissa ole ollut ikinä noin kylmä, edes yöllä lämpötila ei ole heidän muistinsa mukaan pudonnut tuohon +18 asteeseen. Meille tulee kyllä varmaan vaikea paluu Suomeen ihan tällein säiden puolesta...
Pussissa kotiinkuljetetut kaljat :D |
Ollaan siis todellakin vaan laiskoteltu koko viikko, ja Jerellä on siis ollut varmaan tosi hieno Bangkokin visiitti :D Jere tyytyväisenä Bangkokiin tullessaan kertoi, ettei ole koko kolmen kuukauden matkan aikana syönyt lähes kertaakaan missäänn pikaruokapaikassa. No... sanotaanko näin, että nyt on sitten maistunut muutkin ruuat, kuin pelkästään paikalliset. Ja pakko nyt myöntää, kun keksittiin tälläinenkin hieno mahdollisuus, että me sitten mentiin (ihan vaan kokeilumielessä :D) tilaamaan olutta kotiinkuljetuksella...kyllä, netistä vaan laitettiin tuote ostoskoriin ja siinähän ne oluet sitten saapuivat pikaisesti perille. Tajuttiin siinä samalla myös, että tästä kaupungista ei varmaan löydy mitään asiaa, jota et vois tarvittaessa tilata kotiinkuljetuksella :D Onneks päästään kohta Suomeen turvaan, jossa ei voi tilata kotiinkuljetuksella kuin lähinnä pizzaa!
Tänään käytiin sentään pyörimässä Lumphini-puistossa, Chinatownissa ja Eetu&Jere kävi pelailemassa vähän korista, eli parempaan päin on menossa tää meidän aktiivisuus. Eikä tilattu ees mitään kotiinkuljetuksella :) Kyllä se taas tästä... Nyt tuntuu vähän siltä, että täytyis alkaa taas liikuntaakin harrastamaan/syömään terveellisempää ruokaa, ettei tarvi ostaa koko vaatemallistoa isommassa koossa o_O alkaa siis pikkuhiljaa näkymään tää löhöily :D Lisää vaatteita ei ois paljon varaa enää ostaa, ihan noin matkalaukun tilan puolesta... rahallisesti kyllä vois olla hyvinkin varaa, kun täältä löytyy vieläkin kasapäin uusia, hienoa mekkoja&kenkiä alle 5 eurolla! pakko kokeilla kohta ajankulukseen täyttää matkalaukku tän hetkisillä vaatteilla ja katsoa onko mulla siis mitään potentiaalia ostaa juurikaan enää lisää.
Mutta ei tällä erää mitään sen tähdellisempää, kun ei tosiaan ollu juurikaan tehty mitään järkevää :) Tässä pohdiskellaan, et lähteäkö vaiko eikö lähteä ens viikonlopuks jonnekin päin Thaimaata matkailemaan. Seurataan ehkä eri alueiden sääennustuksia ja mennään sitten sinne missä ei todennäköisemmin sataisi :D
Järkyttävän kylmältä keliltä kuulostaa ja ihan uskomattomalta. Mitenköhän ne paikalliset on pärjänny siellä peltihökkeleissä :(. Varmaan olleet vielä enemmän kauhuissaan.
VastaaPoistaVihdoinkin saatiin toi leopardimekko näkyviin :) Oikein hyvä ostos ! Voit Eetullekin kertoo, että kyllä kannatti :D Nyt on muuten sit kevätpäiväntasaus että jokapuolella maailmaa on päivä yhtä pitkä kuin yö. Ja täällä Suomessa päivät pidentyy jo mahtavin harppauksin ja ollaan menossa kohti KESÄÄ !!!! :) Huhtikuusta on ennusteltu jo tosi lämmintä täällä, toukokuussa tiemmä voi tulla takapakkia lämpötiloissa, että tervetuloa vaan tänne sitten :)
Juu oli kyllä tosiaan ihan jäätävää ja sama kävi mielessä noiden paikallisten peltihökkeleiden osalta :/ toivottavasti ne oli sitten jostain saanut jotain lämmikettä noille kylmimmille päiville...
VastaaPoistaToi leopardimekko ei edes itseasiassa ole se THE mekko, vaan kambodzasta mukaan tarttunut! :D Eetu kyllä senkin bongas, kuten myös yhden toisenkin leopardimekon tolta samaiselta reissulta... oon aiheuttanut sille selkeesti jonkun häiriön aivoihin tälläisten mekkojen osalta, kun se bongailee niitä mistä sattuu :D
Ja kyllä se kesä taitaa vaan sit Suomeenkin taas saapua, mut ehkä se takatalvikin ehtii iskeä päälle siinä vaiheessa kun me astutaan mukaan kuvioihin ;)